Visegrad

Visegrad-ryhmä edustaa selkää poikkeamaa siinä eurooppalaisessa kehityskulussa, jossa yhdentymisen ja liberalisoitumisen katsotaan edustavan paitsi toivottavaa, myös ainoaa mahdollista tulevaisuutta. Vaikka ryhmän jäsenet ovatkin demokratioita, ovat ne ilmeisesti ottamassa toisenlaista suuntaa, kuin läntiset naapurinsa.

Selkeimmin tämä tulee esille maahanmuuttoon liittyvissä asioissa. Ryhmän rajat suljetaan niiltä, joita ei sinne kaivata. Länsi-Eurooppa pitää rajansa pitkälti auki. Kenties rajansa avaavia maita ajavat valitsemaansa toimintaan siirtomaahistorian nostattama, tai nostatettu (?), syyllisyys. He maksavat velkaa. Kenties Saksa haluaa hyvittää tekemänsä teollisen mittakaavan joukkomurhan.

Oli miten oli, Visegrad-liittolaisilla ei ole historiassaan hyvitettävää, eivätkä ne ole myöskään ehtineet rakentaa valtionsa hyvinvointimekanismeja niin pitkälle kuin lännessä. Tästä syystä ne eivät ole yhtä houkuttelevia kohteita kuin länsi: tarjolla ei ole mitään ja vastaankaan ei oteta.

Mikäli länsi kollektiivisesti unionin kautta yrittää pakottaa ryhmän ruotuun voi seurauksena olla jotakin melko ikävää. Maat tuskin sietävät kovinkaan suurta painetta itsemääräämisoikeuttaan kohtaan ja tarvittaessa sitten hakevat kaverinsa muualta. Mikäli Euroopassa useampi maa alkaakin myötäillä politiikassaan jotakin toista voimaa kuin unionia, kuten esimerkiksi Kiinaa, niin Brysselissä alkaa olla melko tukalat paikat. Toki sen ydinalue, joka voidaan määrittää Saksan länsiosiksi, Benelux-maiksi sekä Ranskan koilisosaksi, varmaankin säilyy vielä tiukassa otteessa, mutta mitäpä sitten, jos rintama muualla alkaa rakoilla. Britit tekevät lähtöä, mikä historiallisesti ajatellen edustaa vain ja ainoastaan luonnollista jatkumoa heidän politiikalleen. Italiassa kuohuu. Kreikka on tiensä valinnut.

Visegrad-ryhmä osoittaa olemassaolollaan, että vaihtoehtoja on. Mikään liittouma, taloudellinen tai puolustuksellinen, ei ole lopullinen. Aina syntyy uusia mahdollisuuksia. Visegrad-maat todennäköisesti tulevat myös rakentamaan omanlaistaan poliittista järjestelmää, joka tulee eroamaan läntisistä. Voi itseasiassa hyvinkin olla, että Euroopassa tulee seuraavan vuosikymmenen kuluessa olemaan kahdenlaisia valtioita: illiberaaleja demokratioita ja tulevia illiberaaleja demokratioita. Liberalismin kortit on katsottua ja nyt näyttää olevan tilausta jollekin muulle. Joka tapauksessa Kiina on jo osoittanut, että taloudellinen vapaus ei edellytä valtavaa poliittista vapautta. Tässä kohtaa voidaankin todeta, että mikäli Kiina onnistuu hankkeessaan tulla tekoälyn supervallaksi ohi Yhdysvaltojen, niin maan poliittisen järjestelmän legitimiteetti, sillä hanke on nimenomaan maan hallinnon masinoima, tulee nousemaan uusiin korkeuksiin kaikkien teknologisesti orientoituneiden silmissä.

Joka tapauksessa voidaan todeta, että Visegrad-liittymän olemassaolo, vaikka se löyhä toistaiseksi onkin, osoittaa, että Euroopan yhdistyminen ei tule toteutumaan. Projektia on yritetty verellä, raudalla ja nyt Saksan johdolla talouden keinoin. Aina yritys kuivuu kokoon. Maanosa vain on niin heterogeeninen kulttuurillisesti, etnisesti ja maantieteellisesti. Jos maanosamme tämän hetken tilalle tulisi etsiä symbolia, se on Visegrad-ryhmä: nouseva kansallismielisyys, turvaaminen läheisiin naapureihin, uhmakkuus ylikansallista määräysvaltaa vastaan ja halu hylätä monikulttuurisuus.

Ryhmää ja sen valtioita kannattaa seurata. Sieltä voi lukea maanosamme tulevaisuuden.

 

Mainokset

Miete

Kohtele ruumistasi rakkaudella, mutta älä koskaan suuremmalla rakkaudella kuin mitä osoitetaan petolliselle viholliselle.

Josemaría Escrivá

Teknologiasta

Elämme teknologisessa sivilisaatiossa. Teknologia on läsnä kaikkialla ja sen läsnäoloa ei pidetä häiritsevänä. Länsimäisen sivilisaation ainoa itseään koskeva kysymys näyttää enää olevan: miksi teknologia on länsimaista? Kaikki muu on toisarvoista.

Teknologiassa ei ole enää pitkään aikaan ollut kyse taloudellisista tai muista intresseistä. Teknologiaa kehitetään, se kehittyy, sen itsensä takia. Jo kehitetty vaatii aina uutta, jotta se voisi toimia yhä tehokkaammin. Tämä on yhä kiihtyvä kehäliike.

Useimmille ihmiselle teknologinen ideologia on ainoa olemisen tapa. ”Teknologia vapahtaa ihmisen kaikesta pahasta” on tämän ideologian ainoa opinkappale. Teknologia on messias.

Teknologia vaatii mukautumista. Ihminen ei enää muokkaa teknologiaa, ihminen mukautuu siihen. Hän lakkaa, ja on jo lakannutkin, olemasta sen herra. Jokainen joka ajattelee toisin, harhauttaa itseään. Todisteeksi riittävät päivän uutiset. Ihminen seuraa teknologian vaatimuksia.

Lopulta myös teknologia pettää seuraajansa: verhon takana ei ole mitään. Merkitys, joka teknologialle on annettu, on illuusio. Faustin sopimus Mephistofeleen kanssa osoittautuu petokseksi, mutta sielu on jo menetetty.

Kuten jokainen sivilisaatio, myös teknologinen sivilisaatio lakkaa. Sen jumala, teknologia, osoittautuu epäjumalaksi, vaikka sitä nyt palvotaan kaikin voimin.

Mitä sanoikaan Saarnaaja: Turhuuksien turhuu, kaikki on turhuutta..

Miete

”Vuosisadalla, jolloin media lähettää loputtomasti roskaa, sivistynyttä ihmistä ei voida määritellä sen perusteella, mitä hän tietää, vaan sen perusteella, mitä hän ei tiedä.”

Nicolás Gómez-Dávila

Tekemisen kultti

Selasin hieman Amazon.comin kirjavalikoimaa. On ilmeisestä, että jatkuvasti julkaistaan erilaisia teoksia tehokkaasta tekemisestä: miten saan enemmän aikaan, miten suunnittelen päiväni tehokkaammin, miten lopeta viivyttelyn jne. jne.

Suurin osa kuulemistani valituksista koskee sitä, miten ei ole aikaa kaikkeen mahdolliseen. Kyseessähän ei ole oikeastaan valitus, vaan eräänlainen kerskuminen omalla kiireellä; olen tärkeä ja merkityksellinen, koska aikaani kohdistuu niin paljon vaatimuksia.

Mistä tämä tarve tehdä valtavasti kumpuaa? En usko, että kyseessä on sinänsä mikään yleisinhimillinen tarve, vaan jotakin, joka kumpuaa kulttuuristamme. Asian juuret lienevät protestantismissa, jonka eräissä haaroissa vaurautta pidetään merkkinä predestinaatiosta pelastumiseen. Nykyään tämä uskonnollinen ulottuvuus on pitkälti, ainakin Euroopassa, unohdettu. Jäljelle on jäänyt ainostaan mahdollisimman kova työmoraali, mutta kukaan ei enää oikein muista miksi. Eikä sitä saisi kysyäkään, koska silloinhan talous lakkaisi kasvamasta.

Tuntuu oikeastaan siltä, että mikäli ihminen länsimaissa lakkaisi jatkuvasti tekemästä ja suorittamasta, hän omassa mielessään katoaisi. Ehkä hän imeytyisi siihen mustaan aukkoon, jossa hänen luonteensa olisi pitänyt olla, mutta ei ole, koska ei ole koskaan kehittynyt. Mene ja tiedä.

Tarkkailijoista

On hämmästyttävää, missä määrin viimeisen noin sadan vuoden aikana on julkaistu länsimaiden häviämistä koskevaa kirjallisuutta. Monet teokset on unohdettu, toisista ei haluta puhua ja joitakin tutkitaan ainostaan niiden kuriositeettiarvon vuoksi. Trendi on kuitenkin ollut hyvin selvä siinä mielessä, että ne kehityskulut, jotka on tunnistettu tuhon enteiksi, ovat selvästi kehittymässä kypsään vaiheeseensa länsimaisen kulttuuripiirin alueella.

Sillä, mitä länsimaisella kulttuuripiirillä tarkoitetaan, ei tässä ole sinänsä merkitystä. Jokainen siellä asuva tietää olevansa osa sitä, jokainen ulkopuolinen tuntee oman paikkansa suhteessa siihen. Itse länsimaisena ihmisenä olen saanut syntyä siihen kulttuurin vaiheeseen, jossa voimme tarkastella tuhon lähestymistä ja tehdä siitä havaintoja, sekä verrata sitä menneiden kulttuurien kuolinkamppailuihin. Länsimainen kulttuuri on tarkkailijoiden onneksi kehittänyt äärimmäisen hienostuneen historiankirjoituksen tradition, joka lienee sen suurimpia anteja maailmalle. Tekninen tietous häviää, mutta historiankirjoitus näyttää kestävän.

On mielenkiintoista tarkkailla maailmanhistoriallisen mittakaavan prosesseja. Valitettavasti toisinaan joku asioita pinnallisesti tutkiva uskoo, että voisimme jotenkin kääntää kehityskulun suuntaa. Tämä näyttää olevan heikosta ymmärryksestä johtuva hybristä muistuttava mielentila. Historia todistaa, että väistämätöntä ei voi pysäyttää. On vain kestettävä yksilönä urhoollisesti se, mikä vääjäämättä on edessä. Voimme enää ainostaan tutkia ja yrittää ymmärtää. Tästä ymmärryksestä voi olla hyötyä, mutta ennen kaikkea se palvelee vain yhtä päämäärää: totuutta. Millään muulla ei lopulta ole merkitystä.

Uutisista

Jos sattuu lukemaan tämän päivän suomalaisia verkkosanomalehtiä, ei voi olla huomaamatta, että suurin osa uutisista kohdistuu johonkin neljästä kategoriasta: seksiin, julkkiksiin, ruokaan tai urheiluun. Oikeastaan suurin osa julkkiksiin liittyvistä asioista kohdistuu seksiin, joten nämä voitanee niputtaa yhdeksi kategoriaksi. Jäljelle jäävät siis seksi, urheilu ja ruoka. Mitä tekemistä näillä kolmella on keskenään? Ne kaikki liittyvät nautintoon. Voisi jopa sanoa, että kyseessä on klassinen parivaljakko: leipä ja sirkushuvit.

Elämän keskipisteeksi nousee nautinto, kun mitään muuta ei ole enää jäljellä. Kulttuurin keskipisteeksi nousee nautinnon tavoittelu, kun kaikki ulospäin suuntautuva ekspansiivinen voima on kulutettu loppuun. Ekspansiivisen voiman ehtyminen on merkki vanhuudesta, kuuluhan inhimillisen yksilön vanhenemiseen kasvava rauhallisuuden ja mukavuuden tarve.  Vanhaksi tullut kulttuuri on heikko, koska vanhuus on heikkouden aikaa. Valitettavasti kulttuurit eivät vanhetessaan näytä viisastuvan, vaan päinvastoin omaksuvan nuorisolle ikiaikaisesti kuuluvan iljettävän ominaisuuden: röyhkeyden. Tämä röyhkeys yhdistettynä typerään ylpeyteen ja mukavuudenhaluun, johtaa kyvyttömyyteen suojautua ja uusiutua.

Päivän sanomalehti voi kertoa paljon, mutta eri tavalla kuin toimittajat kenties haluaisivat. Lehti on aikansa, kulttuurinsa, kuva ja kertoo tarkkailijalle kaiken olennaisen. On vain uskallettava katsoa.

Egyptiläinen talonpoika

Toisinaan ajattelen muinaisessa Egyptissä eläneitä maanviljelijöitä. Ei heitä kenties voi oikein talonpojiksi kutsua, faaraohan taisi omistaa kaiken. Jonkinlaisia maaorjia siis ilmeisesti olivat.

Ajatuksen ytimessä ei kuitenkaan ole ole erottelu talonpojan ja maaorjan välillä, vaan se,  että useita tuhansia vuosia sitten Niilin rantojen äärellä joku nimetön mies viljeli maataan ja piti huolta perheestään. Hänen nimensä on unohtunut, eikä sitä muista kukaan muu kuin Jumala itse. Hänen työnsä on hajonnut tomuksi, eikä sillä ole enää merkitystä, paitsi historiallisen ketjun pienenä osana.

Tämä ajatus tuo lohtua. Kerran tuo kohtalo on myös meidän edessämme. Unelmamme, tekomme ja nimemme tässä ajallisessa maailmassa katoaa. Tämä ajatus asettaa elämämme oikeaan mittasuhteeseen.

Monelle ihmiselle olisi hyväksi aina muistaa lausetta ”Memento mori” heidän suunnitellessaan tai unelmoidessaan.

Byrokratiasta

Robert Conquestin politiikan kolmannen lain mukaan, paras tapa selittää jokaisen byrokraattisen organisaation toiminta, on olettaa, että sitä kontrolloi sen vihollisten muodostama salaliitto.

En tiedä onko Conquest joskus näin kirjoittanut, mutta ajatus on huvittava. Kun asioi tarpeeksi suuren organisaation kanssa, alkaa tuntua siltä, että laissa on jotakin perää. Kafkamaiset tilanteet eivät liene vieraita kenellekään, joka on esimerkiksi ollut töissä suuressa yrityksessä tai julkisessa hallinnossa. Byrokratian mahdollistama, käytännössä loputon, asioiden siirtely ja vastuun välttely on luonut tilanteen, jossa yksilöä voidaan kierrättää loputtomasti pisteestä toiseen ja hänen jopa oletetaan tottelevan. Tottelemattomuutta paheksutaan ja pelätään, sillä jostakin pyramidin huipun peittävästä sumusta voi iskeä rangaistuksen salama aivan yhtäkkiä tätä onnetonta päähän.

Mikä määrä byrokratiaa on tarpeeksi? Ei mikään. Todennäköisesti ihmisen ajaa toisille planeetoille viimeistän se hetki, kun uusille virastoille ei enää löydetä tilaa maapalloltamme. Viimeinen sademetsä hakataan YK:n luonnonsuojeluviraston megaliittisen rakennuksen alta häiritsemästä.

Tervehdin joka aamu kunniaa tehden kotikaupunkini uljasta virastotaloa ja sen edustamaa hallintoa. On ihana tietää, että jossakin viraston uumenissa joku ajattelee myös minua (abstraktiotani kaupungin asukasyksikkönä) luodessaan turhaa toimintasuunnitelmaa projektille, joka ainoastaan luo useita uusia ongelmia ratkaistessaan yhden vanhan, eikä lopulta vaikuta mihinkään.

Byrokratia jossakin mielessä muistuttaa syöpää. Laajenee, jos ei hoideta.