Miete

Kohtele ruumistasi rakkaudella, mutta älä koskaan suuremmalla rakkaudella kuin mitä osoitetaan petolliselle viholliselle.

Josemaría Escrivá

Mainokset

Teknologiasta

Elämme teknologisessa sivilisaatiossa. Teknologia on läsnä kaikkialla ja sen läsnäoloa ei pidetä häiritsevänä. Länsimäisen sivilisaation ainoa itseään koskeva kysymys näyttää enää olevan: miksi teknologia on länsimaista? Kaikki muu on toisarvoista.

Teknologiassa ei ole enää pitkään aikaan ollut kyse taloudellisista tai muista intresseistä. Teknologiaa kehitetään, se kehittyy, sen itsensä takia. Jo kehitetty vaatii aina uutta, jotta se voisi toimia yhä tehokkaammin. Tämä on yhä kiihtyvä kehäliike.

Useimmille ihmiselle teknologinen ideologia on ainoa olemisen tapa. ”Teknologia vapahtaa ihmisen kaikesta pahasta” on tämän ideologian ainoa opinkappale. Teknologia on messias.

Teknologia vaatii mukautumista. Ihminen ei enää muokkaa teknologiaa, ihminen mukautuu siihen. Hän lakkaa, ja on jo lakannutkin, olemasta sen herra. Jokainen joka ajattelee toisin, harhauttaa itseään. Todisteeksi riittävät päivän uutiset. Ihminen seuraa teknologian vaatimuksia.

Lopulta myös teknologia pettää seuraajansa: verhon takana ei ole mitään. Merkitys, joka teknologialle on annettu, on illuusio. Faustin sopimus Mephistofeleen kanssa osoittautuu petokseksi, mutta sielu on jo menetetty.

Kuten jokainen sivilisaatio, myös teknologinen sivilisaatio lakkaa. Sen jumala, teknologia, osoittautuu epäjumalaksi, vaikka sitä nyt palvotaan kaikin voimin.

Mitä sanoikaan Saarnaaja: Turhuuksien turhuu, kaikki on turhuutta..

Miete

”Vuosisadalla, jolloin media lähettää loputtomasti roskaa, sivistynyttä ihmistä ei voida määritellä sen perusteella, mitä hän tietää, vaan sen perusteella, mitä hän ei tiedä.”

Nicolás Gómez-Dávila

Tekemisen kultti

Selasin hieman Amazon.comin kirjavalikoimaa. On ilmeisestä, että jatkuvasti julkaistaan erilaisia teoksia tehokkaasta tekemisestä: miten saan enemmän aikaan, miten suunnittelen päiväni tehokkaammin, miten lopeta viivyttelyn jne. jne.

Suurin osa kuulemistani valituksista koskee sitä, miten ei ole aikaa kaikkeen mahdolliseen. Kyseessähän ei ole oikeastaan valitus, vaan eräänlainen kerskuminen omalla kiireellä; olen tärkeä ja merkityksellinen, koska aikaani kohdistuu niin paljon vaatimuksia.

Mistä tämä tarve tehdä valtavasti kumpuaa? En usko, että kyseessä on sinänsä mikään yleisinhimillinen tarve, vaan jotakin, joka kumpuaa kulttuuristamme. Asian juuret lienevät protestantismissa, jonka eräissä haaroissa vaurautta pidetään merkkinä predestinaatiosta pelastumiseen. Nykyään tämä uskonnollinen ulottuvuus on pitkälti, ainakin Euroopassa, unohdettu. Jäljelle on jäänyt ainostaan mahdollisimman kova työmoraali, mutta kukaan ei enää oikein muista miksi. Eikä sitä saisi kysyäkään, koska silloinhan talous lakkaisi kasvamasta.

Tuntuu oikeastaan siltä, että mikäli ihminen länsimaissa lakkaisi jatkuvasti tekemästä ja suorittamasta, hän omassa mielessään katoaisi. Ehkä hän imeytyisi siihen mustaan aukkoon, jossa hänen luonteensa olisi pitänyt olla, mutta ei ole, koska ei ole koskaan kehittynyt. Mene ja tiedä.

Tarkkailijoista

On hämmästyttävää, missä määrin viimeisen noin sadan vuoden aikana on julkaistu länsimaiden häviämistä koskevaa kirjallisuutta. Monet teokset on unohdettu, toisista ei haluta puhua ja joitakin tutkitaan ainostaan niiden kuriositeettiarvon vuoksi. Trendi on kuitenkin ollut hyvin selvä siinä mielessä, että ne kehityskulut, jotka on tunnistettu tuhon enteiksi, ovat selvästi kehittymässä kypsään vaiheeseensa länsimaisen kulttuuripiirin alueella.

Sillä, mitä länsimaisella kulttuuripiirillä tarkoitetaan, ei tässä ole sinänsä merkitystä. Jokainen siellä asuva tietää olevansa osa sitä, jokainen ulkopuolinen tuntee oman paikkansa suhteessa siihen. Itse länsimaisena ihmisenä olen saanut syntyä siihen kulttuurin vaiheeseen, jossa voimme tarkastella tuhon lähestymistä ja tehdä siitä havaintoja, sekä verrata sitä menneiden kulttuurien kuolinkamppailuihin. Länsimainen kulttuuri on tarkkailijoiden onneksi kehittänyt äärimmäisen hienostuneen historiankirjoituksen tradition, joka lienee sen suurimpia anteja maailmalle. Tekninen tietous häviää, mutta historiankirjoitus näyttää kestävän.

On mielenkiintoista tarkkailla maailmanhistoriallisen mittakaavan prosesseja. Valitettavasti toisinaan joku asioita pinnallisesti tutkiva uskoo, että voisimme jotenkin kääntää kehityskulun suuntaa. Tämä näyttää olevan heikosta ymmärryksestä johtuva hybristä muistuttava mielentila. Historia todistaa, että väistämätöntä ei voi pysäyttää. On vain kestettävä yksilönä urhoollisesti se, mikä vääjäämättä on edessä. Voimme enää ainostaan tutkia ja yrittää ymmärtää. Tästä ymmärryksestä voi olla hyötyä, mutta ennen kaikkea se palvelee vain yhtä päämäärää: totuutta. Millään muulla ei lopulta ole merkitystä.

Uutisista

Jos sattuu lukemaan tämän päivän suomalaisia verkkosanomalehtiä, ei voi olla huomaamatta, että suurin osa uutisista kohdistuu johonkin neljästä kategoriasta: seksiin, julkkiksiin, ruokaan tai urheiluun. Oikeastaan suurin osa julkkiksiin liittyvistä asioista kohdistuu seksiin, joten nämä voitanee niputtaa yhdeksi kategoriaksi. Jäljelle jäävät siis seksi, urheilu ja ruoka. Mitä tekemistä näillä kolmella on keskenään? Ne kaikki liittyvät nautintoon. Voisi jopa sanoa, että kyseessä on klassinen parivaljakko: leipä ja sirkushuvit.

Elämän keskipisteeksi nousee nautinto, kun mitään muuta ei ole enää jäljellä. Kulttuurin keskipisteeksi nousee nautinnon tavoittelu, kun kaikki ulospäin suuntautuva ekspansiivinen voima on kulutettu loppuun. Ekspansiivisen voiman ehtyminen on merkki vanhuudesta, kuuluhan inhimillisen yksilön vanhenemiseen kasvava rauhallisuuden ja mukavuuden tarve.  Vanhaksi tullut kulttuuri on heikko, koska vanhuus on heikkouden aikaa. Valitettavasti kulttuurit eivät vanhetessaan näytä viisastuvan, vaan päinvastoin omaksuvan nuorisolle ikiaikaisesti kuuluvan iljettävän ominaisuuden: röyhkeyden. Tämä röyhkeys yhdistettynä typerään ylpeyteen ja mukavuudenhaluun, johtaa kyvyttömyyteen suojautua ja uusiutua.

Päivän sanomalehti voi kertoa paljon, mutta eri tavalla kuin toimittajat kenties haluaisivat. Lehti on aikansa, kulttuurinsa, kuva ja kertoo tarkkailijalle kaiken olennaisen. On vain uskallettava katsoa.

Egyptiläinen talonpoika

Toisinaan ajattelen muinaisessa Egyptissä eläneitä maanviljelijöitä. Ei heitä kenties voi oikein talonpojiksi kutsua, faaraohan taisi omistaa kaiken. Jonkinlaisia maaorjia siis ilmeisesti olivat.

Ajatuksen ytimessä ei kuitenkaan ole ole erottelu talonpojan ja maaorjan välillä, vaan se,  että useita tuhansia vuosia sitten Niilin rantojen äärellä joku nimetön mies viljeli maataan ja piti huolta perheestään. Hänen nimensä on unohtunut, eikä sitä muista kukaan muu kuin Jumala itse. Hänen työnsä on hajonnut tomuksi, eikä sillä ole enää merkitystä, paitsi historiallisen ketjun pienenä osana.

Tämä ajatus tuo lohtua. Kerran tuo kohtalo on myös meidän edessämme. Unelmamme, tekomme ja nimemme tässä ajallisessa maailmassa katoaa. Tämä ajatus asettaa elämämme oikeaan mittasuhteeseen.

Monelle ihmiselle olisi hyväksi aina muistaa lausetta ”Memento mori” heidän suunnitellessaan tai unelmoidessaan.

Byrokratiasta

Robert Conquestin politiikan kolmannen lain mukaan, paras tapa selittää jokaisen byrokraattisen organisaation toiminta, on olettaa, että sitä kontrolloi sen vihollisten muodostama salaliitto.

En tiedä onko Conquest joskus näin kirjoittanut, mutta ajatus on huvittava. Kun asioi tarpeeksi suuren organisaation kanssa, alkaa tuntua siltä, että laissa on jotakin perää. Kafkamaiset tilanteet eivät liene vieraita kenellekään, joka on esimerkiksi ollut töissä suuressa yrityksessä tai julkisessa hallinnossa. Byrokratian mahdollistama, käytännössä loputon, asioiden siirtely ja vastuun välttely on luonut tilanteen, jossa yksilöä voidaan kierrättää loputtomasti pisteestä toiseen ja hänen jopa oletetaan tottelevan. Tottelemattomuutta paheksutaan ja pelätään, sillä jostakin pyramidin huipun peittävästä sumusta voi iskeä rangaistuksen salama aivan yhtäkkiä tätä onnetonta päähän.

Mikä määrä byrokratiaa on tarpeeksi? Ei mikään. Todennäköisesti ihmisen ajaa toisille planeetoille viimeistän se hetki, kun uusille virastoille ei enää löydetä tilaa maapalloltamme. Viimeinen sademetsä hakataan YK:n luonnonsuojeluviraston megaliittisen rakennuksen alta häiritsemästä.

Tervehdin joka aamu kunniaa tehden kotikaupunkini uljasta virastotaloa ja sen edustamaa hallintoa. On ihana tietää, että jossakin viraston uumenissa joku ajattelee myös minua (abstraktiotani kaupungin asukasyksikkönä) luodessaan turhaa toimintasuunnitelmaa projektille, joka ainoastaan luo useita uusia ongelmia ratkaistessaan yhden vanhan, eikä lopulta vaikuta mihinkään.

Byrokratia jossakin mielessä muistuttaa syöpää. Laajenee, jos ei hoideta.

Verotiedot

Muistan erinomaisen hyvin, miten eräs markkinoinnin parissa pitemmän aikaa työskennellyt henkilö kerran mainitsi minulle totuuden, jota en sittemmin ole unohtanut: ”Kolme asiaa myy aina: kiima, kauna, kateus.”

Lienee aivan selvää, että verotietojen esittely mediassa täyttää kaksi viimeistä ehtoa. Kenties joku löytää tiedoista myös ensimmäisen ehdon tuottamia virikkeitä. Kuka näistä enää tietää.

Kateus myy ja kaunaa on mukava hautoa. Tämän lehtien julkaisijat tietävät. Hämmennystä herättää kuitenkin ennen kaikkea se, että myös YLE näyttää lähteneen mukaan tähän leikkiin. Taistelu klikkauksista ja lukijoista verkossa lienee niin kovaa, että jopa verorahoitteisen mediatalon on pakko alentua keltaisen lehdistön tasolle. Toisaalta kaikki muu varmaankin olisi rasismia, sillä kaikki uutisointi on yhtä hyvää (huonoa).

Jos joku ulkomaalainen kysyisi minulta, mikä on suomalaisen uutismedian taso, kehottaisin tarkastelemaan lehtiemme tarjontaa, kun verotiedot tulevat julki. Se kertoo mediastamme, ja ennen kaikkea kansastamme kaiken olennaisen.

Joku jaksaa ehkä vielä huutaa jostakin valvontafunktiosta verotietojen osalta, mutta eihän kukaan voi ottaa sellaista enää tosissaan. Jäljellä on ainoastaan kyyninen rahastus ihmisten halulla saada lisää polttoainetta kateutensa roihuun.

Selatessa lehtiä näine uutisineen ei voi olla ajattelematta, että tällä kansalla täytyy olla erittäin paha olla.